top of page


Ammatillinen aikuiskoulutus tukee talouskasvua ja hyvinvointia
Tulevalla hallituksella on edessään haastavia päätöksiä velkajarrun tavoitteiden saavuttamiseksi. Toisaalta taas hallituksen tulisi pitää huolta talouskasvun edellytyksistä sekä hyvinvointia ja sivistystä ylläpitävistä palveluista. Tässä muutamia ajatuksiani ammatillisen aikuiskoulutuksen merkityksestä ja vaikuttavuudesta tähän yhtälöön. Usein keskusteluissa unohdetaan, että aikuiskoulutuksen osuus on 2/3 kaikista ammatillisen koulutuksen opiskelijoista ja noin puolet am

EOL ry
19. lokakuuta


Osaajatarpeisiin voidaan vastata - suunnataan katse nuorten ohella myös aikuisiin!
Viime vuosina paljon puhuttaneet väestön ikääntyminen, syntyvyyden lasku ja nuorisoikäluokkien pienentyminen vaikuttavat merkittävästi myös siihen, ketä koulutamme tulevaisuudessa. Koulutuksesta puhuttaessa huomio kohdistuu usein ensimmäisenä lapsiin ja nuoriin sekä heidän koulutuspolkuihinsa. Demografisten muutosten myötä katse on kuitenkin suunnattava yhä vahvemmin myös aikuisiin. Eri arvioiden mukaan nuorisoikäluokat pienenevät 15–20 prosenttia vuoteen 2035 mennessä. Samaa

EOL ry
13. lokakuuta


Jyväskylän palvelualan opisto: aikuisten osaaminen on investointi tulevaisuuteen
Suomessa keskustellaan paljon osaajapulasta, tuottavuuden kasvusta ja työvoiman saatavuudesta. Usein ratkaisuja etsitään kuitenkin vain nuorten koulutuksesta. Vaikka nuorten kouluttaminen on tärkeää, väestökehitys kertoo selkeää kieltä: pienenevät ikäluokat eivät yksin riitä vastaamaan tulevaisuuden työvoima- ja osaamistarpeisiin. Jyväskylän palvelualan opistossa (JYPAO) näemme päivittäin, kuinka suuri merkitys aikuisten osaamisen kehittämisellä on sekä yksilöille että alueen

EOL ry
23. syyskuuta


Suomi kasvuun aikuisten osaamista kehittämällä
Suomessa nuorisoikäluokat pienenevät ja siksi nuorten määrä ei yksin riitä vastaamaan tulevaisuuden osaajatarpeisiin. Katse on suunnattava vahvasti aikuisiin ja heidän osaamisensa kehittämiseen. Aikuisten osaaminen ratkaisee suurelta osin sen, pystymmekö vastaamaan elinkeinoelämän ja yhteiskunnan muuttuviin osaajatarpeisiin. Ammatillisella koulutuksella on tässä keskeinen rooli. Jo nyt merkittävä osa jatkuvasta oppimisesta tapahtuu ammatillisessa koulutuksessa, jossa koulutu

EOL ry
7. syyskuuta


Päättäjätilaisuus 4.5.2026: Ammatillisen aikuiskoulutuksen tulevaisuus
Nuorisoikäluokka pienenee: ammatillisella aikuiskoulutuksella osaamista työ – ja elinkeinoelämän tarpeisiin Ammatillisella koulutuksella on merkittävä rooli työ- ja elinkeinoelämän osaajatarpeisiin vastaamisessa ja siten Suomen talouskasvun vahvistamisessa. Nuorisoikäluokkien pienentyessä aikuisten koulutuksen tarve ja merkitys korostuvat entisestään. EOL ry ja Taitotalo järjestivät 4.5.2026 keskustelutilaisuuden ammatillisen aikuiskoulutuksen tulevaisuudesta. Tilaisuudessa

EOL ry
11. toukokuuta


Työelämäverkosto yhteistyön alustana
Itselleni työelämäverkoston kanssa työskentely on avannut uusia näkökulmia siihen, mitä kaikkea ammatillisen koulutuksen oppilaitokset tekev

Aleksi Nenonen
31. toukokuuta 2024


Monipuolisella ja strategisella työelämäyhteistyöllä voidaan helpottaa kohtaantohaastetta – selvitys valottaa Elinkeinoelämän oppilaitosten ry:n jäsenistön toimintamalleja
Owal Group Oy on toteuttanut selvityksen EOL ry:n jäsenten työelämäyhteistyön käytännöistä.

EOL ry
17. toukokuuta 2024


Viisi kysymystä yhteistyöstä: Suomen Diakoniaopisto
EOL ry:n jäsenet kertova oppilaitoksissa jo nyt käytössä olevista työelämäkäytänteistä ja yhteistyömalleista.

EOL ry
16. toukokuuta 2024


Uusia näkökulmia kohtaantohaasteen taklaamiseen
Osallistu hankkeen loppuseminaariin perjantaina 17.5.

EOL ry
10. toukokuuta 2024


Viisi kysymystä yhteistyöstä: PSK-Aikuisopisto
EOL ry:n jäsenet kertova oppilaitoksissa käytössä olevista työelämäkäytänteistä ja yhteistyömalleista.

EOL ry
8. toukokuuta 2024


Les Amis -ravintola ammatillisen koulutuksen kunniaksi
Henri Alénin Fiasco?-ravintola Helsingissä muuttui kahden kattauksen ajaksi Les Amis -ravintolaksi. Tapahtuma, johon EOL ry osallistui,...

EOL ry
30. huhtikuuta 2024


Viisi kysymystä yhteistyöstä: Taitotalo
Videolla rehtori Jarkko Paanen ja sisältöasiantuntija Johanna Rautio kertovat Taitotalossa käytössä olevasta työelämä käyntänteestä.

EOL ry
17. huhtikuuta 2024


Viisi kysymystä yhteistyöstä: Perho Liiketalousopisto
Elinkeinoelämän oppilaitokset ry toteuttaa yhteistyössä Owal Groupin kanssa Ammatillisen koulutuksen ja elinkeinoelämän yhteistyömallit...

EOL ry
28. maaliskuuta 2024


Viisi kysymystä yhteistyöstä: Kelloseppäkoulu
Elinkeinoelämän oppilaitokset ry toteuttaa yhteistyössä Owal Groupin kanssa Ammatillisen koulutuksen ja elinkeinoelämän yhteistyömallit...

EOL ry
21. maaliskuuta 2024


Viisi kysymystä yhteistyöstä: Mercuria
Elinkeinoelämän oppilaitokset ry toteuttaa yhteistyössä Owal Groupin kanssa Ammatillisen koulutuksen ja elinkeinoelämän yhteistyömallit...

EOL ry
14. maaliskuuta 2024


Viisi kysymystä yhteistyöstä: Meyer Turku Oy Laivanrakennusoppilaitos
Elinkeinoelämän oppilaitokset ry toteuttaa yhteistyössä Owal Groupin kanssa Ammatillisen koulutuksen ja elinkeinoelämän yhteistyömallit...

EOL ry
5. maaliskuuta 2024


Viisi kysymystä yhteistyöstä: Suomen Yrittäjäopisto
Elinkeinoelämän oppilaitokset ry toteuttaa yhteistyössä Owal Groupin kanssa Ammatillisen koulutuksen ja elinkeinoelämän yhteistyömallit...

EOL ry
23. helmikuuta 2024


Viisi kysymystä yhteistyöstä: TAO, Turun Ammattiopistosäätiö
Tässä blogisarjassa EOL ry:n jäsenet kertova oppilaitoksissa jo nyt käytössä olevista työelämä käytänteistä ja yhteistyömalleista.

EOL ry
29. tammikuuta 2024


Viisi kysymystä yhteistyöstä: Helsingin Maalariammattikoulu
Elinkeinoelämän oppilaitokset ry toteuttaa yhteistyössä Owal Groupin kanssa Ammatillisen koulutuksen ja elinkeinoelämän yhteistyömallit...

EOL ry
8. joulukuuta 2023


Viisi kysymystä yhteistyöstä: Oulun Palvelualan Opisto
Elinkeinoelämän oppilaitokset ry toteuttaa yhteistyössä Owal Groupin kanssa Ammatillisen koulutuksen ja elinkeinoelämän yhteistyömallit...

EOL ry
13. marraskuuta 2023
bottom of page
